SÄIHKETTÄ PUKINKONTTIIN

 

*Postaus toteutettu yhteistyössä Timanttisten kanssa

Joulu lähenee jo kovaa vauhtia ja lahjojen hankinta on kuumimmillaan. Minulle, kuten varmasti monelle muullekin, joululahjojen hankkiminen saattaa aiheuttaa päänvaivaa. Mielestäni on ihana antaa persoonallisia ja huolella mietittyjä lahjoja, joita lahjansaaja arvostaa ja muistaa vielä pitkään joulun jälkeenkin. Mikä olisikaan siis parempi lahja kuin upea koru, jolla kerrot lahjan saajalle, että hän on sinulle arvokas ja tärkeä?

Koru on lahja, joka kestää aikaa. Korujen antamiseen liittyy usein persoonallisia tunteita, joihin lahjansaaja voi aina palata koruja käyttäessään. Isojen statement -korujen tai muiden rihkamakorujen sijaan, laadukas ja siro koru on naisellisen kaunis ja ajaton. Lahjansaajalle on iloa laadukkaasta ja tyylikkäästä korusta seuraaviksi vuosiksi, jopa vuosikymmeniksi! Olen itsekin huomannut, että klassiset korut ja kellot ovat niitä, joita käytän päivittäin ja jotka säilyvät mukanani vuodesta toiseen. Olenkin hyvin iloinen, että pääsin yhteistyössä Timanttisten kanssa jakamaan teille omat suosikkini heidän laajasta koruvalikoimastaan, jotta tekin voitte löytää jotain klassista säihkettä tämän vuoden pukinkonttiin.

Kihla- ja vihkisormukseni ovat luonnollisesti aina vasemmassa nimettömässäni, mutta niiden rinnalle, oikeaan käteen, olen jo pidemmän aikaa kaivannut ajatonta ja tyylikästä timanttisormusta. Tämä Romanssi timanttisormus on omaan silmääni täydellinen; yksinkertainen ja klassinen malli, jossa yksi iso timantti pääsee upeasti esille. Ja mikä hienoa, Romanssi korut ovat suunniteltu ja valmistettu täysin Suomessa. Niinpä sormuksia voidaan räätälöidä helposti sekä kultaseppä voi toteuttaa uniikki sormuksia asiakkaan toiveiden mukaan. Täydellistä.

Kivikoristeltu rannekoru on näyttävä yksin, mutta sopii täydellisesti yhteen myös esimerkiksi rannekellon tai muiden käsikorujen kanssa. Klassisen upea koru, joka on vuodesta toiseen tyylikäs. Säihkyvä rannekoru sopii hyvin niin arkeen kuin juhlaan. Voit yhdistää korun kauniisti tavallisen rannekellon kanssa arkipukeutumisessa mutta sopii se upeasti myös juhlapuvun kanssa hienompiin tilaisuuksiin. Tässä täydellinen lahjaidea naiselle, jolla on jo kaikkea!

Jos pikkumusta kuuluu jokaisen naisen vaatekaapin kulmakiviin, kuuluvat klassiset kivikoristeiset tappikorvakorut jokaisen naisen korulippaan kulmakiviin. Klassiset tappikorvakorut sopivat millaisen asun kanssa tahansa ja näyttävät aina pienestä koostaan huolimatta upeilta. Tykkään erityisesti näistä Timanttisten PLUS hopeakorvakoruista, joissa on mielestäni aivan upea malli. Nämä haluan itsellenikin vaikka minulta jo muutama pari samantyylisiä korvakoruja löytyy. Tappikorvakorut ovat mielestäni ihana lahja ihan jokaiselle naiselle – iästä ja tyylistä riippumatta.

Esprit korut ovat paitsi kauniita, ovat ne myös monikäyttöisiä ja soveltuvat kauniisti jokaiselle naiselle. Merkin koruvalikoimasta löytyy monipuolisesti lahjaideoita upeille naisille. Esprit koruja ja kelloja myy Suomessa ainoastaan Timanttiset, joten tiedät minne suunnata, mikäli ihastuit merkin koruihin yhtä paljon kuin minä.

Tämän hetken yksi ehdottomista korutrendeistä ovat sirot, moniriviset kaulakorut. Hentojen ketjujen ansioista ketjuja voi olla kaulassa useampia, mutta myös kätevää on hankkia tällainen koru, jossa rivejä on valmiiksi useampi. Tässä onkin täydellinen lahjaidea muotitietoiselle.

Kaunis rannekello on paitsi tarpeellinen ajannäyttäjä, on se myös monille naisille sitäkin tärkeämpi asuste. Naisella kun voi olla monta erilaista rannekelloa erilaisiin tilaisuuksiin – aivan kuten laukkujakin! Tämä Esprit kello on hieno ja klassinen. Tämä teräksinen kello on osittain ruusukullattu. Hopean ja ruusukullan raikas väriyhdistelmä on uskomattoman kaunis ja sopii hienosti moniin eri tyyleihin ja tilaisuuksiin. Kello-lahjalla et voi mennä vikaan!

Vuodesta toiseen itselleni kaikista eniten päänvaivaa tuottavat miesten lahjat; Mitä hankkia puolisolle, isälle, kummipojalle tai veljelle? Viime vuonna päätin ostaa miehelleni lahjaksi nahkaisen rannekorun, vaikka hän ei sen erityisemmin “koru-ihminen” olekaan. Lahja oli kuitenkin hänelle mieluinen, sillä se oli jotain sellaista, mitä hän ei olisi koskaan itse osannut itselleen hankkia. Tumman nahan ja teräksen yhdistelmä on hieno ja hyvä valinta miehille. Rannekorun voi helposti yhdistää esimerkiksi maskuliinisemman rannekellon kanssa. Tässä siis oiva lahjaidea kaikille miehille, myös sellaisille, jotka eivät välttämättä muita koruja niin paljon käyttäisikään.

Näiden upeiden korujen joukosta löytyy säihkettä varmasti ihan jokaisen pukinkontiin! Timanttisten nettisivuilta löydät lisää kauniita vaihtoehtoja ja lahjaideoita. On hienoa, että heidän laajasta valikoimastaan löytyy upeita koru- ja kellovaihtoehtoja ihan jokaiselle lompakolle. Yllätä rakkaasi tänä vuonna pienellä sinisellä paketilla, joka viestii lahjansaajalle, että hän on sinulle arvokas!

 

 

Photos: Hanna Väyrynen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

15 kommenttia

  1. Laura 13.12.2016

    Kaunis huulipunasävy! Minkä merkkinen&sävyinen?

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.12.2016

      Kiitos! Tuo puna ja nimenomaan sävy on ollut suosikkini jo pitkään. Kyseessä on siis YSL.n huulipuna ja sävy 28 🙂

      Vastaa
  2. noora 13.12.2016

    Koruvinkkinä Ullanlinnasta: Rubensin vintagekorut! Siellä tekee välillä ihan uskomattomia löytöjä timanttikorvakoruista, ja muista klassisen ajattomista valkokultakoruista (ja tottakai myös hieman halvemmalla kuin normaalista mallistosta) 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.12.2016

      Joo, Rubensilla on kyllä todella upeita koruja <3

      Vastaa
  3. Johanna 13.12.2016

    Noi Espritin kaulakorut ovat todella ihanat!! Kuolasin niitä jo sunnuntaina saapuneessa mainoslehdessä. Ja vinkkasin asiasta myös poikaystävälleni 😉 Jos pukki ei kaulakoru tuo on minulla onneksi synttärit heti jo tammikussa, niin silloin on uusi sauma.
    Ja voi jestas miten upeita kuvia olette saaneet, wau!!! 🙂
    Kivaa viikon jatkoa!

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.12.2016

      No eikö! Tuo koru on niin kaunis ja siksi halusinkin sen nostaa yhdeksi suosikikseni tähän postaukseen! Haha, toivotaan, että poikakaverisi lukee Timanttisten lehtisen! 😉

      Vastaa
  4. Katariina 13.12.2016

    Ihania ja onnellisen näköisiä kuvia 🙂 Olisi hienoa jos voisit kertoa missä käyt ripset laittamassa sillä itse en ole onnistunut Helsingistä vielä saamaan tyylikkäitä mutta näyttäviä ripsiä.? 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.12.2016

      Kiitos! Olen käynyt Bellaz -nimisessä kauneushoitolassa Helsingissä 🙂

      Vastaa
  5. Natalia 13.12.2016

    Ihana Huulipuna <3

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.12.2016

      Kiitos! Se on suosikki huulipunani talveen! Ysl.n huulipuna, sävy 28! 🙂

      Vastaa
  6. Biancaliini 13.12.2016

    Ihana postaus! Olisipa tällaisia koruesittelyitä enemmänkin blogeissa. Kelloista en välitä (ja näitä kyllä blogeissa esitellään), mutta korut kiinnostaa.

    Yksi mun harrastuksista on katsella amerikkalaisen koruliikkeen youtube-videoita. Olen pökertyä ihastuksesta, kun laadukkaat timantit ja jalokivet säkenöi valon ja kuvakulman vaihtuessa.

    Ulkomailla asuessa, kun haastava arki välillä vaati veronsa, kävin lataamassa akkuja koruliikkeiden näyteikkunoita ihailemalla. Saan energiaa ja voimavaroja kauneudesta -oli se sitten taideteos, merinäkymä tai taidokkaasti hiottu timantti. 😉

    Vastaa
    • Metti Forssell 14.12.2016

      Kiva kuulla! Itsekin rakastan kauniita ja klassisia koruja, timanteista nyt puhumattakaan 😉
      Korut ovat myös ihania siinä mielessä, että laadukkaan korun hankkimiseen tai saamiseen yleensä liittyy jokin ihana muisto, tunne tai ihminen. Näin aina korua käyttäessään voi muistella tuota lahjanantajaa ja yhteistä tärkeää muistoa! <3

      Vastaa
  7. pauliina 14.12.2016

    Huulipuna ihasuttaa minuakin!
    Tosin vielä enemmän nuo korvakorut ja kello! Uskon että, joululahja itselle itseltäni ratkesi juuri. Tosin kello ihastuttaa myös, en ole kovin kello ihminen mutta, tuossa kellossa on sitä jotain!

    Vastaa
  8. Metti Forssell 14.12.2016

    Ihanaa! Täälläkin ilmottautuu yksi ihminen, joka antaa joululahjan myös itselleen! 😀 Tuo kello on kyllä niin kaunis; naisellinen muttei kuitenkaan liian korumainen. Ja tuo hopean ja ruusukullan yhdistelmä on ihastuttava <3 Ihanaa joulunodotusta!

    Vastaa
  9. Elli 15.12.2016

    Hei! Mikä tuo ensimmäisen kuvan sormus on, se neliskanttinen?

    Vastaa