COMFY

 

Maje Knit

Bershka Jeans

Ray Ban Sunglasses

Valentino Bag

Zara Shoes

Instagram ja Snapchat -tilini täyttyvät päivä toisensa jälkeen värikkäistä kukkakuvista. En pääse yli enkä ympäri kuinka kauniita espanjalaiset kadut ja pikkukujat ovat kun niiden seiniä koristavat upeat ja värikkäät kukkaköynnökset. Niin kaunista joka puolella! Olen niin ihastunut näihin kauniisiin kukkiin, että kun jälleen kerran yksi päivä ajoimme upean kukkaseinän ohi, oli minun pakko pysähtyä hetkeksi ja napata kauniit kuvat ilta-auringossa.

Muutama päivä sitten täällä oli ensimmäistä kertaa huonompi ilma, viileää ja vettä satoi. Valitettavasti tällaista samanlaista kurjempaa ilmaa on luvattu nyt koko viikoksi. Olemme kuitenkin saaneet ihanasti nauttia auringosta ja lämmöstä jo kolmisen viikkoa, joten viileämpi ilma ei meitä haittaa. Toki olisin toivonut, että vanhempani olisivat saaneet nauttia auringosta kun ovat täällä vain tämän viikon. Ilmoille ei kuitenkaan voi mitään, joten turha alkaa sitä murehtimaan. Nyt suuntaammekin sitten sadepäivän iloksi isoon kauppakeskukseen pyörimään koko jengillä. Kiva päivä siis luvassa! 🙂

Huomenna ajattelin päivittää blogiin vaatehankintoja, joita minun pitäisi tehdä talvea varten. Yhden jutun voin kuitenkin jo listaltani vetää yli, kun löysin tämän päälläni olevan muhkean pooloneuleen. I love it! Se on täydellinen kylmien talvipäivien varalle.

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

20 kommenttia

  1. Jade 21.11.2016

    Aivan ihania kuvia! Ja nuo kengät on niin upeat, minulla oli samanlaiset viininpunaiset nuorena tyttönä 80-luvulla ?

    Vastaa
    • Metti Forssell 25.11.2016

      No niinhän se on, että trendit toistuu vuosikymmenten kuluessa 😉 Ja kiitos! Mäkin tykkään noista kengistä hirmuisesti, vähän erilaiset nilkkurit 🙂

      Vastaa
  2. S 21.11.2016

    Video espanjasta ólisi kiva!

    Vastaa
    • Metti Forssell 25.11.2016

      Totta! Itse mietin ihan samaa, mutta luulen, ettei mulla valitettavasti ole resursseja videon kuvaamiseen ja editoimiseen tällä reissulla… Mutta mä mietin vielä! Kiitos ehdotuksesta 🙂

      Vastaa
  3. Sofia 21.11.2016

    Olet kaikin puolin niin upea!!!

    Vastaa
    • Metti Forssell 25.11.2016

      🙂 Ihana, kiitos niin paljon <3

      Vastaa
  4. Essi 21.11.2016

    Ihana asu jälleen kerran! 🙂 Mun täytyy myöntää, että oon ostanu monta kertaa samoja vaatteita kun sulla vaan sen takia et ne on näyttäny niin uskomattoman hyviltä sun päällä 😀 esim näitäkin kenkiä katoin Zarassa mut en ostanu ku en tienny minkä kaa yhdistelisin. Nyt kuitenkin kun näin sun päällä niin laitoin heti tilaukseen heh! Sulla on pettämätön tyylitaju! 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 25.11.2016

      Ihan mahtavaa! Parasta on kuulla jos joku saa inspiraatiota omaan pukeutumiseensa mun asuista, kiitos paljon! 🙂 Nuo kengät ovat kyllä ihanat, hyvä kun laitoit tilaukseen! 😉

      Vastaa
  5. Elina 21.11.2016

    Hei, kauniit vaatteet on aina kauniita. Ja myös itse pidän estetiikasta niin kodissa kuin muodissa. Ksyn kuitenkin itseäni vaivanneen kysymyksen, että miksi blogipostauksista valtaosa, melkein kaikki, on uusien vaatteiden ja ostosten esittelyä? Tämä tavaran ja ostamisen vyöry on valtava! Olisiko jotain muuta? Ja voisiko muutenkin olla kaunista kuin uusien ostosten kera? Tämä ei ole pelkkää kritiikkiä vaan pohdintaa ja pohdintaa myös itselleni. Hyvää jatkoa.

    Vastaa
    • Metti Forssell 25.11.2016

      Kiitos kommentistasi! Tottakai on paljonkin muutakin kuin vain uusien vaatteiden esittely ja koen, että teenkin blogiini paljon muunkinlaisia juttuja… Blogini on kuitenkin pääsääntöisesti muoti- ja tyyliblogi, joten uusien asujen ja vaatteiden esitteleminen on iso osa sitä.. Olisiko sinulla esittää jotain toiveita minkälaisia juttuja toivoisit blogistani lukevasi? Olen aina avoin uusille ideoille 🙂

      Vastaa
  6. Janem 21.11.2016

    Kauheen kiva että saatte nauttia kaikesta ihanasta siellä, mut oisko pikkuhiljaa aika tulla takaisin kun talviset asuinspiraatiot olis niin kauheen tervetulleita….?? Ei vaan, nauttikaa oikeasti niin kauan kun voitte ❤️

    Vastaa
    • Metti Forssell 25.11.2016

      Haha, kyllä täältä kohta palataan taas koti-Suomeen ja sinne ihanaan (kuulemma?) harmaaseen Helsinkiin… Ymmärrän, etteivät nämä kesäiset asut ole varmastikaan monille hirveän ajankohtaisia, mutta ehkä joku olisi vaikka reissuun lähdössä talvella…? 😀 Lupaan, että blogini täyttyy pian taas talvisemmista asuista! 🙂

      Vastaa
  7. Anna 21.11.2016

    Tosi kiva asu! Nautin niin sun kukkakuvista. Asuin monta vuotta Välimeren liepeillä, edelleen ikävä sitä valoa!

    Vastaa
    • Metti Forssell 25.11.2016

      Kiitos! 🙂 Ai että miten ihanaa on varmasti ollut asua Etelä-Euroopassa <3 Minäkin mielellläni viettäisin pidempiäkin aikoja täällä Espanjassa… no ehkä vielä joku päivä 😉

      Vastaa
  8. Miikku 22.11.2016

    Moikka! ihania kuvia jälleen 🙂 Koitin etsiä kyseisiä kenkiä netistä, mutta en löytänyt :/ tiedätkö yhtään onko kyseisiä kenkiä liikkeissä tai tulossa Suomen valikoimiin? 🙂 itse en pääse Zaran liikkeissä käymään nyt lähiaikoina.

    Vastaa
    • Metti Forssell 25.11.2016

      Kiitos paljon 🙂 Voi että, en valitettavasti osaa sanoa :/ Itse bongasin kengät aikoinaan (noin 2kk sitten) Zaran nettikaupasta, mutta en silloin laittanut tilaukseen. Nyt täällä Espanjassa näin kengät liikkeessä ja sovituksen jälkeen nappasin mukaani. Kannattaa ehkä kysyä Zaran liikkeestä vaikka e-maililla jos he osaisivat auttaa asiassa paremmin? Toivottavasti löydät 🙂

      Vastaa
  9. Johanna 29.11.2016

    Moi! Tämä neule on aivan ihana! Eikös tämä ole sellainen malli, joka oli myös vaaleensinisenä (Margo tais olla nimi..)? Mietin sen tilaamista, mutta onko tämä kovin kutiseva? Entä saanko kysyä mikä koko sinulla tästä on?

    Kiitos paljon jo etukäteen! 🙂 Sinä olet uskomattoman kaunis ja raikas ”ilmestys” ja blogistasi saa liiankin helpolla hyviä muotivinkkejä..:)

    Vastaa
    • Metti Forssell 02.12.2016

      Moikka! Pahoittelut myöhäisestä vastauksesta! En valitettavasti tiedä mallinnimeä, mutta kyseessä on juuri se neule mitä oli myös vaaleansinisenä! Muistan sen selvästi, sillä pitkään puntaroin näiden kahden värin välillä. Neule ei ole yhtään kutiseva, päinvastoin – yksi pehmoisimmista omistamistani neuleista! Todella ihana, voin suositella lämpimästi jos kaipaat laadukasta ja lämpöistä villaneuletta talveksi. Minulla on pienen koko (1) ja se vastaa mielestäni hyvin XS/S kokoa. Toivottavasti tästä vastauksesta oli apua sinulle 🙂 Mukavaa joulunodotusta!

      Vastaa
      • Johanna 02.12.2016

        Moi,
        kiitän vastauksesta! 🙂 Aina hieman vaivalloisempaa tilata kun tilaa ulkomailta, ja palautusprosessit ärsyttää, joten tästä oli iso apu.

        Samoin sinulle! 🙂

        Vastaa
  10. Jonna 18.12.2016

    Moikka! Onko sulla noista zaran kengistä ihan normaali koko mitä yleensä käytät? Kiitos vastauksesta ja inspiroivasta blogista!

    Vastaa