BUMPIN` AROUND LONDON

Asos Maternity Dress

Zara Leather Jacket

Louis Vuitton Earrings

Chanel Bag

Zara Heels

Lontoon reissulta on jäänyt jakamatta kuvat asusta, joka valikoitui päälleni lähtiessämme illalliselle. Asussa ei varsinaisesti ole mitään sen kummallisempaa, turvallista ja klassista kokomustaa. Asun off-shoulder mekko on kuitenkin uusi ja ainoa äitiysvaate, jonka olen tämän raskauden aikana hankkinut. Ostin sen jo hyvissä ajoin keväällä kun ajattelin, että on hyvä olla kevättä ja kesää varten ainakin yksi varmasti päällemahtuva mekko, jota voi sitten helposti muunnella eri tilaisuuksiin. Mikä olisikaan tähän tarkoitukseen parempi kuin a little black dress? Ajattelin, että tämän toisen raskauden aikana vauvavatsani olisi ollut paljon isompi kuin ensimmäisellä kerralla, mutta aika samoja kasvukäyriä on menty tälläkin kertaa. Sen vuoksi mekko ei vielä ole päässyt niin paljon käyttöön kuin aikaisemmin arvelin. Tämä äitiysmekko on kuitenkin todella miellyttävä päällä, paksua ja pehmeää trikookangasta. Eikä purista tai paina mistään! 🙂 Tätähän mielellään käyttäisi vielä raskauden jälkeenkin…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

6 kommenttia

  1. Janem 04.07.2016

    Voi vitsi, toivoinkin mielessäni postausta tästä asusta! Niinhän se on että vähemmän on enemmän. Olet niin upea<3

    Vastaa
    • Metti Forssell 10.07.2016

      Kiitos paljon <3 Koko musta = luottoasu 😉

      Vastaa
  2. Rilla 05.07.2016

    Mä olen jotenkin pitänyt tätä vuittoneiden ja chanelien yhdoäistelyä epätyylikkäänä, mutta eihän tuo nyt niin pahalta näytäkkään, ja kun nuo korvikset eivät ole niin ns. esillä eli peittyy hiusten alle. Olet kyllä kaunis ilmestys.

    Vastaa
    • Metti Forssell 10.07.2016

      Kiitos! Ovathan korvakorut isot ja pieni ”statement piece”,mutta sopivat ne mielestäni hyvin yhteen muuten simppelin kokonaisuuden kanssa 🙂

      Vastaa
  3. Hannis 09.07.2016

    Kaunis mekko! Äitiysvaatteiden ostamista olen itsekin pyrkinyt pitämään minimissään, mutta ei loppujen lopuksi suomalaisista kivijalkamyymälöistä ja nettikaupoista edes löydy houkuttelevia äitiysvaatteita. Ne ovat yllättävänkin tylsiä.
    Vatsasi näyttää niin söpön pieneltä kuvissa verrattuna siihen miten pitkällä jo olet! Tsemppiä viimeisiin viikkoihin!

    Vastaa
    • Metti Forssell 10.07.2016

      Kiitos paljon! Totta, olen kanssasi samaa mieltä. Suomalaisista kivijalkamyymälöistä löytyy aika huonosti äitiysvaatteita ja jos löytyy niin aika tylsiähän ne ovat. Asosilta tosiaan löysin tämän mustan mekon ja siellä oli kyllä paljon kivoja muitakin äitiysvaatteita. Kannattaa kurkata sieltä, jos tarvetta 🙂

      Vastaa