FIRST SNAPSHOTS FROM LONDON

 

Terveisiä Lontoosta! Päivät ovat kuluneet hujauksessa Lontoon katuja kulkiessa ja tähän upeaan kaupunkiin tutustuessa. Jo muutaman päivän jälkeen olen aivan ihastunut kaupunkiin. Ja miksi en olisi – joka puolella on toinen toistaan upeampia taloja, kauniita rakennuksia sekä idyllisiä, vehreitä puistoja. Katujen reunoilla on suloisia kahviloita ja trendikkäitä ravintoloita. Mayfairin katuja kävellessä fiilis on vähän sama kuin Pariisissa. Toki joka puolella vilisevät punaiset kaksikerroksiset bussit sekä keskusta-alueen katujen yläpuolella roikkuvat massiiviset Iso-Britannian liput ovat vahva muistutus siitä, että Lontoossahan me olemme.
Yksi asia, josta en sitä vastoin ole niin kovin innoissaan on tämä aivan kamala sää. Harmiksemme täällä on satanut vettä kaatamalla lähes koko ajan. Jos jossain vaiheessa päivää tulee hetki jolloin ei sada, tuulee täällä niin järkyttävästi ettei eteensä meinaa nähdä. Huoh. Olemme voineet heittää hyvästit idyllisille puistohetkille ja rauhallisille terassilounaille jo ajat sitten. Sää on myös tehnyt valokuvaamisesta hieman haasteellista, mutta onneksi olen saanut muutamia kuvia siellä täällä räpsittyä. Onneksi huono sää ei kuitenkaan harmita niin paljon kun kyseessä on kaupunkiloma. Mikä olisikaan parempaa ajanvietettä sadepäiville kuin shoppailu. Ja täällähän shoppailumahdollisuudet ovat loputtomat. Päivät ovatkin kuluneet pitkälti kauppoja kierrellessä. Jotain uusia juttuja on tältä reissulta tullut hankittua ja niistä myöhemmin lisää blogissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

15 kommenttia

  1. Maija 02.06.2016

    Täällä yksi, joka kotiutui pariisista pari päivää sitten. Säät olivat tosi epävakaiset ja viimeisinä päivinä satoi niin paljon, että toivoin jo pääseväni kotiin. Viikon reissun jälkeen olenkin nyt vuoteen omana kuumeessa, nuhaisena ja äänettömänä. Pariisi oli kaikesta huolimatta aivan ihana! Nauttikaa lomasta!

    Vastaa
    • Metti Forssell 03.06.2016

      Sama fiilis täällä! Tosi harmi kun koko ajan sataa ja on viileää, mutta silti Lontoo on ihana ja me nautimme siitä täysillä <3 …Tosin varman flunssan täältä saa kyllä kotiinviemisiksi! 😀

      Vastaa
  2. Londoner 02.06.2016

    Oletteko liikkuneet metrolla vai taksilla? Metrolla pääsee ainakin helpommin ja halvemmin paikasta toiseen.

    Vastaa
    • Metti Forssell 03.06.2016

      Meidän hotelli sijaitsee ihan huikealla paikalla ja olemme päässeet kävelemään moniin haluamiimme paikkoihin. Muuten taxilla olemme liikkuneet 🙂

      Vastaa
  3. Iitu 02.06.2016

    Sinulla on aina niin upeat ripset – saanko kysyä kenellä käyt ottamassa ripsienpidennykset?:)

    Vastaa
    • Metti Forssell 03.06.2016

      Kiitos! Käyn Bellaz-nimisessä kauneushoitolassa Kalevankadulla Helsingissä!

      Vastaa
  4. Lindu 02.06.2016

    Lontoo on kyllä aivan ihana kaupunki. Kävithän Covent Gardenin ostosalueella. Näin 5 kertaa Lontoossa käyneenä olen huomannut että siellä on parhaimmat kaupat ja ravintolat.

    Vastaa
    • Metti Forssell 03.06.2016

      Niin on! Sielläkin on tullut pyörittyä 🙂

      Vastaa
  5. Vanhempi rouva 05.06.2016

    Pariisi, lempikaupunkini. Kävin siellä tyttäeri kanssa. Varhain keväällä siellä oli upeat ilmat, kevät oli paljon pidemmällä, kuin Suomessa.

    Vastaa
    • Metti Forssell 05.06.2016

      Pariisikin on upea kaupunki <3 Olen viimeksi ollut siellä noin 3 vuotta sitten ja toivottavasti pääsisin sinne pian uudestaan!

      Vastaa
  6. Aino 05.06.2016

    olin poikaystäväni kans pääsiäislomalla Lontoos ja ihastuin niihin vanhoihin rakennuksiin ja puistoihin! Siel on ihan oma tunnelmansa kyllä 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 05.06.2016

      Niin minäkin! 🙂 Kaupunki täynnä toinen toistaan upeampia rakennuksia <3

      Vastaa
  7. Satu 29.08.2016

    Saako kysyä missä hotellissa majoituitte ja olitteko tyytyväisiä? Varailen parhaillaan Lontoon reissua itselleni ja miehelleni. Ollaan tuolloin ekaa kertaa kokonainen viikonloppu erossa kolmesta pikkupojastamme, tekee mieli satsata hyvään hotelliin ??

    Vastaa
    • Metti Forssell 29.08.2016

      Hei! Tottakai 🙂 Hotellimme oli The Westbury Mayfair. Loistava sijainti ja loistava palvelu, mutta hieman vanhanaikainen tyyliltään.

      Vastaa
      • Satu 30.08.2016

        Kiitoksia, kivalta näyttää. Tykkään kovasti blogistasi, jatka samaan malliin! Ja onnea vielä perheenlisäyksestä ?

        Vastaa