TESTING DIFFERENT TREATMENT OILS

 

Olen puhunut blogissa ihon huolellisen kosteutuksen tärkeydestä. Itse kärsin kuivasta ihosta varsinkin talvisin ja olenkin vuosien ajan etsinyt helpotusta kuivalle iholleni. Tavalliset kosteusvoiteet ja rasvat kun eivät ole yksin riittäneet ihoani kosteuttamaan minun on pitänyt etsiä helpotusta muualta. Viime vuonna minulle esiteltiin erilaisia ihoöljyjä sekä kasvoille tarkoitettuja vitamiinitippoja, jotka lupasivat auttaa ihon tehokkaassa kosteutuksessa. Nyt kun olen käyttänyt erilaisia öljyjä jo pidemmän aikaa huomaan todellisen eron ihossani ja sen hyvinvoinnissa.

Ehkä hieman yllättävää, mutta ihoöljyjä ja vitamiinitippoja ei suositella ainoastaan vain kuivan ihon hoitoon vaan niitä käytetään myös luonnostaan rasvaisemmalle iholle sekä esimerkiksi aknen hoitoon. Tipoilla ehkäistään myöskin ryppyjen ja juonteiden muodostumista kasvoille. Koska olen kerrassaan hurahtanut näihin ihaniin ja virkistäviin tippoihin halusin esitellä ja arvioida teille kolme öljy- ja vitamiinitippaa, jotka ovat olleet minulla käytössä.

I have a very dry skin which needs to be hydrated with something else than just regular face creams. A few years back different kinds of treatment oils and vitamin drops were introduced to me to help with my dry skin. After using these oils for a longer time I can really say they work! Now I`m completely hooked on these products as they brighten the skin, make it so wonderfully smooth and especially moisturises. Under I have listed three treatment oils that I`m using at the moment, including pros and cons.

Jurlique – Herbal Recovery, 50ml, n. 55€

Elvyttävä ja pehmentävä hoitoöljy kasvoille. Tuote on kehitelty pehmentämään ja ennalta ehkäisemään juovien muodostumista sekä heleyttäämään ja syväkosteuttamaan ihoa.

+ Jo muutama tippa hoitoöljyä kosteuttaa ja pehmentää ihoa tehokkaasti

+ Suositellaan käytettäväksi myös kaulan- ja decolteen alueille

+ 100% luonnollisista aineista valmistettu

+ Pehmeä kukkaistuoksu

+ Tuotteessa käytetty muun muassa avocadoa, ruusunmarjaa, greipinsiemeniä ja soijapavun öljyjä

Erittäinen öljynen tuote. Sen vuoksi soveltuu hyvin esimerkiksi yöksi kasvoille laitettavaksi, muttei päiväkäyttöön esimerkiksi meikin alle

 

A revitalising antioxidant treatment oil. Pros: + Only with a few drops you are able to hydrate the skin perfectly. + Can be used on face, neck and décolletage. + Wonderful flower scent. + Avocado, Rose Hip, Grape Seeds and Soybean oils have been used in this product. + 100% natural oil and it contains a very high potency of biodynamic ingredients. Cons: Very oily product. That`s why it can`t be used for example under makeup but is perfect for the night. 

Lumene – Bright Now Vitamin C Hyaluronitiiviste, 30ml, 19,90€

Heleyttävä ja silottava C-vitamiini hyaluronitiiviste auttaa heleyttämään kasvoja sekä parantamaan sen kosteustasapainoa.

+ Kuivuu nopeasti kasvoille. Tämän vuoksi hyvä ja helppo käyttää esimerkiksi meikin alla

+ Siloittaa ihoa

+ Erinomainen hinta-laatusuhde

+ Ihanan raikas lakan tuoksu

+/- Öljytön. Joku voi kokea tämän eduksi, toinen haitaksi. Koska tuote on öljytön, se ei jätä iholle rasvaista tunnetta

Jos iho on todella kuiva tuotetta pitää levittää runsaasti ennen kuin saa kasvoilleen kosteutetun tunteen

 

Vitamin C hyaluronic essence for maximum skin hydration. Pros: + Dries very fast so the product can be used for example under makeup. + Brightens the skin and improves its moisture balance. + Good quality-price ratio. + Fresh Arctic cloudberry scent. +/- Oil-free. – If you have really dry skin, multiple layers of this hyaluronic essence must be applied onto face.

Medik8 – C Tetra, 30ml, n. 75€

Vitamiini C.tä sisältävä antioxidantti seerumi kasvojen virkistämiseen ja kosteuttamiseen.

+ Imeytyy nopeasti ja jättää kasvot ihanan pehmeiksi

+ Soveltuu niin päivä- kuin yövoiteenkin alle

+ Raikas sitruksinen tuoksu

+ Rauhoittaa runsaalle auringonvalolle altistunutta ihoa

+ Ylläpitää ihon luonnollista kollageenintuotantoa ja elastisuutta

+ Ehkäisee ikääntymisen merkkejä kasvoilla

Astetta kalliimpi tuote

Suositellaan käytettäväksi kuuriluontoisesti

Huono saatavuus Suomesta

Kaiken kaikkiaan voin lämpimästi suositella erilaisia öljyjä- ja vitamiinitippoja kasvoille. Niiden pehmentävä ja siloittava vaikutus on kerrassaan fantastinen. Pidempiaikaisen käytön jälkeen ihossa todella huomaa merkittävän eron!

 

A highly stable vitamin C serum to maintain collagen production, increase the skin’s elasticity and density, as well as improve the skin’s texture and brighten and moisturise the complexion. Pros: + Smoothens the skin and absorbs quickly. + Can be used under day- or night cream. + Helps maintain levels of collagen and elastin. + Minimises signs of premature skin raging. + Helps to combat sun-induced damage to the skin  + Fresh citrus scent. Cons: Slightly more expensive product. – Recommended to be used regimen in nature. – Poor availability in Finland.

All in all I highly recommend to try treatment oils for your skin if you are struggling with dry skin. These oils make my face feel so fresh, smooth and well-moisturized every day!

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 kommenttia

  1. Tia 18.04.2016

    Jurliqueta ja medik8 myydään kauneuden hoitola kaivopuiston kauneudessa (tehtaankatu 13)! 🙂 ihana paikka, kannattaa käydä tutustumassa!

    Vastaa
    • Metti Forssell 19.04.2016

      Kiva! Kiitos tiedosta 🙂

      Vastaa
  2. Elisa 19.04.2016

    Pitää todeta että petyin tuohon Lumenen öljyyn. Oletin että kyseessä oli ihan uusi tuote, netissä sitä ylistettiin ties minne. Olin ostanut puolisen vuotta aikasemmin Lumenen Bright now vitamin C- kasvoöljyn, joka oli hyvä laittaa yöksi kasvoille ja auttoikin kuivaan ihoon.
    Tämä uusi seerumi tuoksuu aivan samalta mutta on paljon ”kuivempi” öljy, niinkuin kirjoitit. Taidan palata tuohon C vitamiini-öljyyn, jos Lumene ei ehdi poistaa sitä markkinoilta ennen kuin tuo seerumipullo on loppu…

    Vastaa
    • Metti Forssell 19.04.2016

      Kiitos kommentista. Kyllä, tuo Lumenen seerumi on hieman kuivempi (sehän on siis täysin öljytön). Mutta itse tykkään käyttää tuota Lumenen tuotetta esimerkiksi aamulla ennen päivävoiteen levittämistä. Näin ollen tuote sopii hyvin käytettäväksi esimerkiksi meikin alla, kun taas monet muut kasvoöljyt ovat liian öljymäisiä tähän käyttötarkoitukseen.

      Vastaa
      • Elisa 19.04.2016

        Totta, omalle iholle sopii parhaiten yöksi jätettävät öljyt/tujummat rasvat. Päivän aikana oma iho alkaa oireilemaan, jos käytän liian monta rasvaa naamalla, siksi ehkä hieman harmitti että tämä Lumenen tuote ei täyttänyt omia odotuksia 🙂
        Kivaa kevään jatkoa, enpä ole tainnut sun blogia aikaisemmin kommentoidakaan. Aloin silloin seuraamaan kun asuitte Saksassa, itse kun asustelen Salzburgissa, Itävallassa.

        Vastaa
        • Metti Forssell 20.04.2016

          Voi vitsit, asut kyllä niin ihanassa maassa 🙂 Itsellänikin on ajoittain tosi kova ikävä sinne keski-Eurooppaan… Ja miten ihanaa kuulla, että olet seurannut blogia jo sieltä alku ajoista lähtien ja olet vieläkin matkassa mukana! <3

          Vastaa
  3. Sara 19.04.2016

    Itse kanssa miettinyt onko apua, kun samanlaiset ongelmat itsellä. Miten käytätkään noita, muutama tippa käsiin ja levität kasvoille vai voiteen sekaan vai miten? 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 19.04.2016

      Kasvojen pesun jälkeen laitan pari-kolme tippaa sormiin ja levitän suoraan kasvoille. Imeytymisen jälkeen levitän vielä päivä- tai yövoiteen. 🙂

      Vastaa
  4. Sofia 19.04.2016

    Käytätkö erikseen jotain silmänympärystuotetta? Jos, niin mitä? ?

    Vastaa
    • Metti Forssell 20.04.2016

      En käytä säännöllisesti mitään silmänympärysvoidetta. Välillä tulee testattua joitakin, muttei mitään suosittelemisen arvoista ole vielä eteeni tullut.

      Vastaa
  5. Alla Sydämen 21.04.2016

    Kiitos hyvistä vinkeistä! Itse kun olen hyvin kuivaihoinen niin tämä tuli tarpeeseen joten ei kun testaamaan:)

    Vastaa
    • Metti Forssell 21.04.2016

      Kiva kuulla! 🙂

      Vastaa