HEALTHIER PIZZA FRIDAY

 

Pizza perjantai – tällä kertaa aavistuksen terveellisempi sellainen. Mieheni toiveesta tein viime viikonloppuna itse pizzaa. Halusin kuitenkin pizzasta aavistuksen terveellisemmän, joten päätin tehdä pohjan kukkakaalista. Olen tehnyt monta kertaa aikaisemminkin tätä kukkakaalipizzaa ja aina se on saanut paljon kehuja. Ajattelin jakaa ohjeen myös teille näin viikonlopun kynnyksellä, jotta voitte kokeilla tätä herkullista reseptiä halutessanne.

Tarvitset

Pohja:

1 iso tai 2 pientä kukkakaalia

n. 1 dl parmesaania

1-2 kanamunaa

suolaa

mustapippuria

Täyte:

Tomaattipyrettä

salamia

vuohenjuustoa

tuoreita kirsikkatomaatteja

mozzarella juustoraastetta

rucolaa

pinjansiemeniä

1. Silppua kukkakaali pieniksi muruksi. Voit käyttää murentamiseen monitoimikonetta tai pilkkoa veitsellä.

2. Paista kukkakaalimurua oliiviöljyssä pannulla kunnes kukkakaali pehmenee hieman sekä saa väriä pintaan. Sen jälkeen siirrä muru isoon kulhoon jäähtymään. Kun kukkakaalimuru on jäähtynyt lisää joukkoon kanamuna(t), parmesaani sekä ripaus suolaa ja mustapippuria. Riko kanamunan koostumus haarukalla ennen kuin lisäät sen kukkakaalien joukkoon. Sekoita muhennosta hyvin.

3. Laita seos uunipellille ja muotoile siitä haluamasi muotoinen pizzapohja. Esipaista pizzapohjaa uunissa 200-asteessa n.15-20min tai siihen asti kunnes pohja on saannut kauniin kullanruskean värin.

4. Lisää esipaistetun pohjan päälle haluamasi täytteet ja laita takaisin uuniin vielä noin 10-15 minuutiksi. Lisää paistamisen jälkeen päälle rucolaa ja paistettuja pinjansiemeniä. Pizzan kanssa tarjoiltavaksi sopii hyvin myös raikas vihersalaatti. Nam!

Hyvää viikonloppua! xxx

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 kommenttia

  1. Roosa 27.02.2016

    Kokeilin tätä kukkakaalipohjaa, mutta siitä ei tullut rapsakkaa.. Muuten oli kyllä hyvää pizzaa 🙂 Miten pohjasta saisi kovan? Täytyykö kukkakaalia paistaa pannulla kauemmin?

    Vastaa
    • Metti Forssell 28.02.2016

      Hei! Paistoin kukkakaalia aika pitkään pannulla, muistaakseni niin pitkään, että kukkakaalit olivat melkein kypsiä. Kannattaa myös paistaa uunissa niin pitkään, että pohja on saanut kauniin ruskean sävyn ja pohja (ainakin reunoilta on mukavan rapsakka). Toki uuneissa on paljon eroja, joten ehkä pohjaa kannattaa pitää vähän pidemmän aikaa uunissa kuin tuo 15-20min, jos haluaa todella rapean pohjan 🙂

      Vastaa
  2. Laura 25.03.2016

    Loistava ohje! Todella herkullinen lopputulos, kiitos ideasta 🙂

    Vastaa