ANSWERS – PART 1

Kauanko sinulla on opiskeluja jäljellä? – Yksi vuosi kandidaatiksi ja sen jälkeen suunnitelmissa olisi aloittaa maisterikoulutus. Haluaisin aloittaa maisterinopinnot joko heti kanditutkinnon perään tai sitten pienen tauon jälkeen. Katsotaan mikä elämäntilanne on vuoden päästä J

Mitkä ovat mielestäsi vaatekaapin viisi oleellisinta juttua? – Varmaankin kaikki oleellisimmat jutut vaatekaapissa (ainakin omassani) ovat ne kaikista tavallisimmat ja klassisimmat vaatteet ja asusteet, jotka ovat muodissa vuodesta toiseen, kuten esimerkiksi hyvinistuvat farkut, pikkumusta, mustat korkokengät, valkoinenpaita/kauluspaita ja villakangastakki.

Mitä vaatekappaletta et voi sietää? – Hame/Mekko + legginssit kombo on aika karmiva… Toiseksi haluan mainita caprihousut. NO NO NO!

Mikä on ikimuistoisin lomamatkasi? – Häämatkamme Malediiveille oli uskomaton. Paikka oli ehdottomasti kaunein, missä olen koskaan käynyt. Ihanaa ruokaa, mukavia ihmisiä, luksus puitteet, aurinkoa, valkoista hiekkaa, meri… En tule ikinä unohtamaan kyseistä reissua. Päällimmäisenä jäi mieleen myös kevyet 14h yöunet jokaisena päivänä. Reilun 9kk vanhan vauvan vanhemmilla taisi olla pikkuisen univelkaa.. 😀

Kuinka monessa maassa olet käynyt? – En ole koskaan laskenut. Olen matkustellut Euroopassa, Aasiassa ja Amerikassa.

Kuka kotonanne päättää asioista? – Teemme mieheni kanssa isommat päätökset aina yhdessä.

Oletko läheinen äitisi kanssa? – Kyllä, todella läheinen <3

Paras omistamasi laukku? – Chanelit. Ne laukut ovat ikuisia klassikoita, jotka varmasti menevät vielä minulta tyttärelleni.

Mikä oli lempisatusi lapsena? – Kaikki prinsessajutut oli kovaa valuuttaa kun olin pieni. Prinsessa Ruusunen oli ehdoton suosikkini ja osasin sen vuorosanat ulkoa. Nyt odotan kovasti, että tyttäremme alkaa pikkuhiljaa kiinnostumaan piirretyistä, jotta voisin katsoa hänen kanssaan yhdessä Frozenin.

Mikä on suosikki lomakohteesi, jossa olet käynyt? – Ehdottomasti Malediivit. Paradise on earth!

Mihin haluaisit matkustaa seuraavaksi? – Haluaisin matkustaa Austraaliaan vielä joku päivä.

Lempiautomerkkisi? – Meillä on Mersuja ja ne ainakin ovat hyviä, joten sanotaan Mersu 😀

Lempijoululaulu? – Tulkoon Joulu.

Lempikotivaatteesi? – Olen todella mukavuudenhaluinen ihminen, joten heti kotiin tullessani vaihdan ensimmäiseksi mukavat kotivaatteet päälle ja laitan hiukset kiinni. Vaatteiden pitää olla lämpimät, löysät ja pehmeää materiaalia. Yleisempiä kotivaatteitani ovat löysät housut ja sweatshirt. Yleensä käytän kotivaatteina myös vanhoja cashmere neuleita, joita ei enää muualla kuin kotona voi käyttää.

Suosikkiherkkusi? – Makuunin irtokarkit. Pussistani löytyy mm. salmiakkia, malaco kokispulloja ja kirpeitä hedelmäkarkkeja. Saan usein kommenttia muilta, että irtokarkkimakuni on todella “outo”, mutta meneepähän sitten irtokarkit vain mun suuhun 😉

Oletko vieraillut Suomen Lapissa? – Olen kyllä, mutta viime kerrasta on jo monta monta vuotta. Tykkään lasketella, mutten ole lasketellut viimeisen kolmen vuoden aikana kertaakaan… Haluan kyllä ehdottomasti opettaa tyttäremme laskettelemaan, joten varmasti viimeistään ensi talvena pitää tehdä reissu Lappiin!

Millainen äiti olet? – Rakastava, huolehtiva, leikkisä, kaikkensa antava, rajat asettava, hellä, rento…

Millainen ystävä olet? – Luotettava, hauska, ystävällinen, hyvä kuuntelija…

Millainen vaimo olet? – Rakastava, hellä, luotettava, hauska, iloinen, tunteellinen, herkkä…

Oliko helppoa palautua raskaudelta? Millaista treeniä teit ja kuinka söit? – Minulle palautuminen oli todella helppoa. Karkeasti sanottuna synnytyslaitoksella tuli ulos kaikki minun extrakiloni 😉 Urheilin säännöllisesti raskauden aikana. Noin ensimmäiset 6kk pystyin liikkumaan normaalisti, mutta sen jälkeen kovien vatsakipujen ja epämiellyttävien pistelyiden takia lopetin kovan treenin loppuraskauden ajaksi. Tein viimeisen kolmanneksen aikana pitkiä kävelylenkkejä, jotka tuntuivat hyvälle kropassani. Raskauden jälkeen aloitin taas kävelyllä ja sitten vähitellen pystyin koventamaan treeniä kroppaa tarkasti kuunnellen. Pyrin myös syömään raskausaikana mahdollisimman terveellisesti, mutta toki sallin herkuttelun ja erilaiset mieliteot normaalia useammin. 

Paras asia aviomiehessäsi? – En voi millään sanoa vain yhtä asiaa… Hän on fantastinen isä, rakastava aviomies, luotettava, komea, hyväkäytöksinen ja hauska! Meillä on niin samanlainen huumorintaju ja nauramme yhdessä koko ajan <3

Tulevaisuuden unelmatyö? – En oikein itsekään tiedä mikä olisi tulevaisuuden unelmatyöni. Ehkä sellainen, jossa saisi yhdistää jotenkin muodin ja kaupallisen alan koulutukseni.

Missä olet aikaisemmin työskennellyt? – Eri vaatemerkeillä sekä vaateliikkeissä opiskeluiden ohella.

Lempiruoka? – Rakastan sushia! Pidän muutenkin todella paljon kalasta ja teenkin kotona usein kalaa arkiruokana.

Mikä on lempisarjasi? – Ehdottomasti Frendit! En voi sanoin kuvailla kuinka mahtava sarja Frendit on. Frendien jaksot on katsottu niin monta kertaa läpi, että osaa vuorosanoja unissakin… Kaveripiiristäni löytyy myös todellisia Frendit-faneja, joiden kanssa on hauskaa heittää Frendit läppää ja sopivia kommentteja ja lausahduksia arkisiin tilanteisiin.

Lempi elokuva? – Katselen mielummin sarjoja kuin leffoja ja en osaa sanoa yhtä lempielokuvaani. Tykkään yleensä hömppä romanttisista komediosta sekä vastaavasti myös tunteitaherättävistä draamoista. Kauholeffoja inhoan.

Minkä vaatteen/asusteen aijot ostaa seuraavaksi? – Minulla ei tällä hetkellä ole oikeastaan mitään erityisempää juttua himotuslistallani… Minulla oli pari pientä asustetta, joita halusin, jotka olen hankkinut nyt täältä Losista. Esittelen niitä blogissa myöhemmin… Kenkäfriikkinä tosin ainahan minulla on kenkiä, jotka kotiuttaisin enemmän kuin mielelläni. Tällä hetkellä esim Aquazurran “Sexy Thing” ja “Wild Thing” olisivat molemmat tervettulleita kenkäkokoelmaani.

Julkkisnainen jota ihailet? – Olen aina tykännyt todella paljon Victoria Beckhamin tyylistä. 

Vinkkisi elämässä menestymiseen? – Olen sitä mieltä, että koulutuksen hankkiminen tuo varmasti jonkintasoista turvaa elämään. Ainakin se antaa hyvän pohjan elämässä menestymiseen. Ahkeruus ja kova työ varmasti palkitaan. Itse pyrin myös elämään hetkessä ja nauttimaa pienistä arjen jutuista. Ole kiitollinen kaikesta mitä sinulla on <3

Miksi valitsit yksityisen kauppakorkeakoulun ja oletko ollut tyytyväinen valintaasi? – Olen ollut tyytyväinen. Koen, että se koulu ja etänä opiskelu olivat siinä elämäntilanteessa (raskaana ja vauva-arki tulossa) paras/ainoa mahdollisuuteni. Toki ihanteellisempi tilanne olisi ollut, että olisin voinut käydä kouluni kerralla loppuun, mutta kyllä se tätäkin kautta menee J

Answers – Part 2 coming up…

Photos: Niki Strbian

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

9 kommenttia

  1. Annn 17.01.2016

    Upeat kuvat 🙂 Mitä laukkuhaaveita sinulla on muuten?

    Vastaa
    • Metti Forssell 20.01.2016

      Kiitos! Tällä hetkellä ei oikeastaan mitään… Mielestäni Valentinon Glam Lock Bag on kyllä tosi ihana 🙂

      Vastaa
  2. Carla 17.01.2016

    Voisitko tehdä postauksen arkimeikki tuotteista joita käytät?:) mm. Aurinko/poskipuna kiinnostaa.

    Vastaa
    • Metti Forssell 20.01.2016

      Joo ehdottomasti! Kiitos ehdotuksesta!

      Vastaa
  3. Rose 18.01.2016

    Frendit? Etkös sä ole ollut ihan lapsi kun trendit on pyörinyt telkkarissa?

    Vastaa
    • Metti Forssell 20.01.2016

      En mä niitä koskaan muistaakseni tv.stä olekaan katsonut. Uusintoja korkeintaan… DVD.t löytyy 🙂

      Vastaa
  4. Suvi Nieminen 20.01.2016

    Usein blogiasi luen,mutta en ole kyllä aiemmin kommentoinut – tiedä sitten miksi? Nyt oli kuitenkin pakko laittaa kommenttia tulemaan sillä tämän postauksen kuvat!! Wau! Pidän kuvistasi kyllä lähes poikkeuksetta ja tyylillisesti klaissisimmista asuistasi ammennan useinkin inspiraatiota omaan pukeutumiseen. Mutta nämä kuvat saivat kyllä minut pysähtymään, näytät niin upealta! Plus täytyy varmaan kopioida tämä asu omaankin käyttöön jollain tavoin 🙂

    Vastaa
  5. Sanna 28.01.2016

    Eikä! Upea asu, mulla oli juuri taannoin hyvin samanlainen 😀

    Vastaa
  6. Jenna 30.01.2016

    Kiva postaus, kiitos tästä. Olemme myös suunnittelemassa häämatkaa vuodelle 2017. Malediivit ovat meilläkin ykkösvalintana tällä hetkellä. Siellä hotellivalikoima on mieletön ja niitä riittää. Saanko kysyä missä päin siellä olitte häämatkalla ja minkä hotellin valitsitte ja millä perusteella? Olitteko tyytyväisiä valitsemaanne hotelliin? 🙂 Kiitos!

    Vastaa