GIFT IDEAS FOR MEN

Suunnitelmani oli tänä vuonna olla ajoissa joululahjojen suhteen… Nooo kuinkas ollakaan, vielä ei ole yhtään pakettia ostettuna. Jotenkin sitä aina jättää ne joululahjan ostamiset sinne viimeisille viikoille ennen joulua. Juttelin juuri tällä viikolla erään koruliikkeen myyjän kanssa, joka kertoi minulle, että heidän oviensa takana kolkuttelee jono miehiä vielä jouluaatto aamunakin 😀 Eli kyllä tästä maailmasta muitakin matti-myöhäisiä löytyy!

Joululahjojen antaminen on niin ihanaa ja mielestäni on mahtavaa antaa tarkkaan mietittyjä lahjoja. On ihanaa huomata kun lahjansaaja on aidosti innoissaan saamastaan lahjasta. Yleensä minun on aika helppo keksiä lahjoja läheisemmilläni, mutta jostais syystä miesten lahjat ovat ne kaikista vaikeimmat. Naisille (luonnollisesti) on helppo keksiä lahjoja, mutta miehille se on haasteellisempaa. Ja vielä varmasti monille se oman puolison lahja on se yksi tärkeimmistä, joten siihen luonnollisesti halutaan panostaa.

Keräsin yläpuolelle muutamia hyviä ideoita miehille lahjaksi. Vaatteet, kauniit asusteet, elektroniikka yms. ovat aina hyviä lahjaiseoita miehille. Yksi suosikkilahjani puolisolleni olisi myös esimerkiksi lentoliput jonnekin ihanaan kaupunkiin yhteiselle mini-lomalle. Valitettavasti puolisoni vaihtelevien työaikataulujen puolesta en ole vielä tällaista lahjaa hänelle voinut ostaa, mutta varmasti vielä tulevaisuudessa.

 

Wash bag Hugo Boss

Cologne Valentino

Scarf Beams Plus

Leather Briefcase Berluti

Sunglasses Tom Ford

Packbag Montblank

Beard shaving set Mühle

Robe Hugo Boss

Watch Daniel Wellington

Gloves Bottega Veneta

Shoes Balenciaga

Shirt Gant Rugger

Bracelet Thomas Sabo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 kommenttia

  1. Alla sydämen 04.12.2015

    Ihania lahjaideoita. Itse ihastuin Berlutin nahkaiseen laukkuun sekä Tom Fordin aurinkolaseihin. Onko sinulla tietoa mistä näitä saisi ostettua. Mukavaa joulunodotusta!

    Vastaa
    • Metti Forssell 04.12.2015

      Kiva! Molemmat saa tilattua MrPorterilta (www.mrporter.com) Heillä on mielettömän hyvä valikoima ja paljon ihania lahjaideoita miehille! Mukavaa joulunodotusta sinullekin 🙂

      Vastaa