TURKISH EVENING

Muotilehdissä on tänä kevät/kesänä näkynyt paljon liehuvia lahkeita. Ennen nämä täysin työhousuiksi mielletyt housut ovat nyt löytäneet tiensä niin arki- kuin juhlapukeutumiseenkin. Itselleni liehuvat, leveät lahkeet ovat uudehko tuttavuus, mutta jo lyhyessä ajassa olen tajunnut miksi tällaiset housut pitää vaatekaapista löytyä. Kauneuden ja mukavuuden lisäksi ne ovat myös monikäyttöiset. Housut voi yhdistää klassisen naisellisesti esimerkiksi silkkipaidan kanssa, rennosti perus t-paidan kanssa ja olenpa nähnyt villien fashionistojen yhdistelevän näitä myös college huppareiden kanssa – ei ehkä eniten mun juttu, mutta never say never! 😀 Turkin lomalla päätin laittaa illalliselle crop-topin liehuvien housujen kanssa ja mielestäni asukokonaisuus toimii hyvin. Ei liian paljon paljasta pintaa, kiitos housujen korkean vyötärön. Korkeat korot jalkaan ja asu on valmis.

Juttelin juuri muutama päivä sitten erään lukijani kanssa Helsingin Stockmannilla ja hän ihasteli leveälahkeisia farkkuja päälläni. Hän kertoi, ettei itse pysty omasta mielestään käyttämään leveitä housuja ollenkaan, sillä ei ole kovin pitkä. Mutta salaisuus leveälahkeisissa housuissa onkin juuri siinä, että ne saavat kantajansa näyttämään paljon pidemmältä kuin oikeasti on. Pitkään kestäneen skinny-manian jälkeen oli itsellenikin hankalaa lähteä kokeilemaan mitään vähänkään leveämpää mallia, mutta nyt olen innoissani kaikista uusista housumalleista ja huomaan käyttäväni skinny jeansejä vähemmän kuin koskaan. (en ole niistä valmis kuitenkaan kokonaan luopumaan!) Kannattaa rohkeasti kokeilla ja leikkiä erilaisten mallien kanssa pituudesta/vartalonmuodosta huolimatta. Olen ihan varma, että ihan jokaiselle löytyy joku muukin hyvinistuva housumalli kuin skinny. Vaihtelu virkistää 🙂

 

The fashion magazines this season are filled with pictures of wide slacks. Earlier these kinds of slacks were only used in work wear but now they are making their way to everyday- and evening wear as well. I bought my white slacks this spring and I have been in love ever since. They are so beautiful, comfortable and also versatile. I have seen people combine these kind of slacks with basic tees, silk shirts and even with hoodies. Maybe that is a little bit too wild of a choice for my liking, but never say never 😀 I combined these slacks with a cute crop top for dinner in Turkey. The top is tiny and cropped but the high-waisted slacks makes the outfit not-too-revealing. High heels are a must with wide slacks!

Crop top: Mango

Slacks: Zara

Earrings: H&M

Bag: Chanel

Shoes: Dolce & Gabbana

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

7 kommenttia

  1. Aino 26.06.2015

    Oot tyrmäävän kaunis..ihana look! 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 26.06.2015

      Voi kiitos 🙂

      Vastaa
  2. Jjanem 26.06.2015

    Huhhuh Metti sä vaan oot niin täydellinen! Oon aikasemminkin postauksiin kommentoinu etten ole urhannut ajatustakaan leveälahkeisille housuille, mutta nää sun aina niin tyylikkäät – asukokonaisuudet on pakostikkin saanu mielenkiinnon heräämään. Voin kyllä uskoa, että tiedossa on aikamoinen lyhentämisprosessi 155cm tytölle ? Yrittänyttä ei laiteta!
    Pakko muuten kysyä, että onko joku vaate mistä sun miehesi ei jostain syystä tykkää tai voi ymmärtää?:D

    Vastaa
    • Metti Forssell 26.06.2015

      Kiitos. Just niin, aina kannattaa kokeilla 😉 Mieheni luottaa kyllä tyyliini täysin ja saan häneltä vain positiivisia kommentteja. Tiedän kuitenkin, etteivät esimerkiksi juuri nämä leveälahkeiset housut ole hänen suosikkinsa. Olen kuullut hänen sanovan: ”Voi kun tää 70-luvun muoti villitys loppuis nopeasti” 😀

      Vastaa
  3. Julia 26.06.2015

    Ihana ja niin tyylikäs kokonaisuus! Oon kiinnittänyt huomiota, että vaikka sulla on paljon huippumerkkien vaatteita/asusteita, niin käytät silti myös ketjuliikkeiden tuotteita. Sun look on kuitenkin aina tosi huoliteltu ja laadukkaan näköinen! Osaatko antaa siis vinkkejä, että missä vaatteissa kannattaa panostaa laatuun ja maksaa vähän enemmän, ja milloin taas ostaa edullisemmista liikkeistä? 🙂

    Vastaa
    • Metti Forssell 26.06.2015

      Hyvä kysymys! Olen itsekin pohtinut samaa asiaa, että mitkä ovat niitä asioita johon kannattaa panostaa. Tykkään paljon laukuista ja kengistä ja niihin luonnollisesti ”panostan”. Ja todellisuuden nimissä laadukkaat kengät ovat sata kertaa paremmat jalassa kuin esimerkiksi Zarasta ostetut. On kuitenkin kiva ostella erilaisia trendijuttuja ketjuliikkeistä sen suurempaa huolta kantamatta, että käyttääkö vaatteita muutamaa kertaa enempää. Välillä tosin itseäni ärsyttää kun tulee osteltua vaatteita ja niiden käyttökerrat jäävät tasan siihen yhteen. Yhä useammin mietin todella tarkasti mitä ostan ja mitä oikeastaan tarvitsen. Haluan panostaa ajattomiin tuotteisiin (kuten esim. trenssit, neuleet yms.) ja mielelläni maksankin niistä vähän enemmän, että ne säilyisivät hyvinä vuodesta toiseen.

      Vastaa
      • Julia 27.06.2015

        Kiitos vastauksesta! 🙂

        Vastaa